Blogi

Suomesta saatua tuloa on palkkatulo, joka on saatu ulkomaiselta työnantajalta Suomessa tehdystä työstä silloin, kun ulkomainen vuokranantaja on vuokrannut työntekijän Suomessa olevalle työn

Ulkomaisilla yrityksillä voi olla käytössä erilaisia menettelyitä, joilla ulkomailta Suomeen lähetettävän työntekijän komennuksen aikaisen palkkauksen ehdot määritellään niin, että työskentelyvaltion verotuksesta ei

Ohjeet Suomessa olevalle työn teettäjälle ulkomaisen vuokratyövoiman käytöstä: 1. Verotukseen liittyvät velvollisuudet Suomessa olevan työn teettäjän on annettava ilmoitus Verohallinnolle ulkomaisesta yrityksestä,

Ulkomaisen työnantajan ilmoitusvelvollisuus: Ulkomaisen työnantajan joka vuokraa Suomessa olevalle työn teettäjälle työntekijöitään, on annettava Pääkaupunkiseudun verotoimistolle Lomake 6147a  ”Ilmoitus vuokratyöntekijästä”.  Ilmoitus on

Suomalaisen yrityksen on perittävä lähdevero ulkomaiselle yritykselle maksamastaan työkorvauksesta, jos työ on tehty Suomessa. Seuraavissa tapauksissa lähdeveroa ei kuitenkaan tarvitse periä: Ulkomainen

Ulkomainen yritys on Suomessa rajoitetusti verovelvollinen ja näin verovelvollinen vain Suomesta saaduista tuloista. Suomesta saatuun tuloon voi tällöin kohdistua lähdevero tai tulovero.

Työterveyshuollon järjestäminen kaikille työntekijöille on lakisääteistä.  Työterveyshuolto perustuu toimintasuunnitelmaan ja työpaikkaselvitykseen.

Mitä työnantajan tulee tietää? Jos arvioit maksavasi vuoden aikana palkkoja yli 1200 euroa, sinun on otettava työntekijöillesi lakisääteinen tapaturmavakuutus.  Raja on työnantajakohtainen,

Toimitusjohtaja hoitaa käytännössä operatiiviset, päivittäiset asiat ja hänellä on raportointivelvollisuus hallitukselle yhtiön asioista.

Onko osakeyhtiööni valittava tilintarkastaja? Tilintarkastuslain mukaan yhtiö voi tietyin edellytyksin jättää valitsematta tilintarkastajan. Yhtiön on tuolloin ilmoitettava kaupparekisteriin, että tilintarkastajia ei ole

Tilaajan vastuu ulkopuolista työvoimaa käytettäessä Työn tilaaja on velvollinen selvittämään, että sopimuskumppani on hoitanut lainmukaiset velvoitteensa.  Lain tarkoituksena on edistää yritysten tasavertaista

Tilaajavastuulaki edistää yritysten välistä tasavertaista kilpailua ja työehtojen noudattamista. Lain mukaan työn tilaajalla; yrityksellä tai julkisoikeudellisella yhteisöllä on velvollisuus selvittää, että sen

×